Lasipalatsissa 9.3.-9.4.2000 pidetyn Kaupunkikaruselli/Tääkaupunki -näyttelyn palautetta

Näyttelyssä oli kävijöitä arviolta noin 10000. Tämä on erittäin paljon gallerianäyttelyksi, enemmän kuin monen gallerian vuotuinen kävijämäärä.

Vieraskirjakommenteista ja lehtikirjoituksista päätellen hyvin monet ymmärsivät, mitä olin ajanut takaa. Olen kursivoinut joitakin mielestäni erityisen osuvia kommentteja.

Näyttely kuului kulttuurivuoden ohjelmaan.

Lainauksia lehdistä

Näyttely on pieni, kompakti ja vaikuttava. Siitä huomaa selvästi tekijän oman käsialan, Karjalaiselle on kehittynyt aivan oma tyyli. (Anne Rouhiainen, Helsingin Sanomat/kuvataide, 11.3.2000).

Ei sille mitään voi, että tavallinen, arkinen suomalainen on ihan mie-let-tö-män sympaattisen näköinen. Varsinkin kun siitä ottaa valokuvan ihan tavallisena, arkisena hetkenä: työntämässä lastenvaunuja, raapimassa mahaa, vilkaisemassa kelloa tai - tältä ei voi välttyä - puhumassa kännykkään. (Reetta Räty, Helsingin Sanomat/Nyt-liite, 24.3.2000)

Kuvat vetoavat katsojaan aitoudellaan ja raadollisuudellaan. Kun kohteet eivät tiedä olevansa kuvattavina, he eivät pidä yllä mahdollisia maneereita... (Angelika Majalahti, Apu, 24.3.2000)

Tämän lisäksi näyttelystä tekivät juttua (ottivat lainauksia tiedotteestani tai haastattelivat minua) sekä julkaisivat vähintään yhden kuvan seuraavat: City 31.3.2000, Uutislehti 100 10.3.2000, Helsinki.net 10-23.3.2000, Metro 16.3.2000, Voima 3/2000, Länsiväylä 12.3.2000, Kotiliesi 3/2000, SoneraPlaza.fi, Tapahtumat.net, 2000-lehti kevät 2000, 2000.hel.fi-ohjelmakirja, kulttuuripääkaupunki -opas huhtikuulle, Ylen aamu-tv. Kameralehdessä 2/2000 on laajin näyttelystä tehty juttu, 5 sivua.

Vieraskirjakommentteja ja henkilökohtaisesti saamaani sähköpostia. Tarvittiin kaksi vieraskirjaa. Kommentteja tuli hyvin paljon, kiitos kaikille kirjoittaneille! Alla on valikoitu otos.

Tulosteet olivat upeita. En huomannut, että ne olivat digitaalisesti tehtyjä.

Hauska idea. Toteutus realistinen.

Hyvä idea. Kuvakulmat ovat hauskoja. Loistavia tilanteita napattu filmille.

Missä kaupunki on? Millaisia ajaituksia taloilla ovat? Etkö näe?

Loistava, toimiva idea ja hienoja hetkiä Helsingistä.

Harvoinpa näkee näin paljon kertovia kuvia. Tääkaupunki on nerokas.

Tahdon alastonkuvia!!

Kerrassaan asiallista katsoa dogma kuvia. Mua rasittaa kaikenlainen nipotus siitä, mikä on hyvä kuva ym ym, tekninen näpräys. Kun on idea, halu ja (jotain mistä en saanut selvää) ASIAA!

Yllättävää ihmiset eivät näytä suomalaisilta... Tulee mieleen itä-blokin maat! Ja niistä löytyy sitä eksotiikkaa.

Mielenkiintoisia kuvia joihin rituaalisuus ja dogmit toivat lisäväriä.

Vähän liian arkirealistinen - unelmilla on siivet!

Ihanan realistista.

Karusellissasi on sopiva vauhti.

Arki: yhteinen kokemus! Hyvä.

Ehdottoman hyväntuulinen setti.

Hyvä idis, hyvä meininki.

Tietokoneessakin oli koiria, mutta koirat puunjuurella pissillä (nro 6) oli ehdottomasti paras kuva!

Kikatutti. Kiitos!

Kivoja kuvia - saivat hymyn huuleen.

Nerokkaita ideoita, hauskaa.

Hulvattoman kutkuttavia otoksia! Mainittakoon mahtavana esimerkkinä kuva nro. 19. Kiitos kuvaajalle!

Dogma Foton sääntöjä käytetty, mutta sanoisin että yksipuolisesti, ja kuitenkin rajaavasti monelta osin, sillä minun Helsinkini on aivan toisen näköinen.

Tosi makeita kuvia, varsinkin mustavalkoiset; tuli hyvä mieli kun tulin tänne.

Hyvä että näinkin tehdään.

Upeita kuvia, upeat ideat!

Varastan tehtävän heti oppilastyöksi lukioomme. Kiitos!!!

Olet selvästi odottanut hyviä/oikeita hetkiä ja etsinyt sopivia kohteita! Huijaat. Kuvaisit rätti silmillä ja satunnaisesti silloin pysyisit dogmissasi. Kivoja kuvia jotkut.

Tosi upeita tilanteita kaupunki täynnä. Hienoa.

Herättää ajatuksia ja ruokkii mielikuvitusta. Kuitenkin näyttely herättää nostalgisia tunteita koska se kovasti muistuttaa meidän ensimmäistä suurta projektia Ateneumissa 30 vuotta sitten.

Hienosti vangittu kivoja, tilanteita, ilmeitä ja mukavia yksityiskohtia!

Isovatsaisia 30-40 v. ikäisiä miehiä ei kannata ihailla. Eikä niitä valokuvata. Ällöttää näitä olutmahaisia.

Varsin hyviä ajoituksia. Olet saanut hyvin liikkeen näkyviin, mielenkiintoisia kuvia muutenkin.

Kunpa osaisi katsoa kaupunkimme arkea samalla tavalla myös muuten kuin etsimen läpi. Joka hetki täynnä oivallusta! Tikalla heitetty Helsinki on yllättävän maaseutumainen. Hieno idea!

Etenkin mustavalkokuvat loivat syvyyttä arkisesta ja vähemmän arkisesta Helsingistä Kiitos.

Upeita tilannekuvia. Kauniisti kuvattua arkielämää.

Näissä kuvissa on se tuttu Helsinki, kiitos.

Onpas hyvä, että koulu pakottaa tutustumaan kulttuuriin. Muuten olisi jäänyt tämäkin mielettömän mielikuvituksellinen mutta ihanalla tavalla realistinen näyttely jäänyt näkemättä. Kiitos!!!

En bit av verkligheten, bra!

Ikuistit sen, mitä olen itse yrittänyt. Kiitos.

Jos olet yhtä mielenkiintoinen kuin kuvasi, niin otappa yhteyttä, että mennään ulos. Kiitos.

Homma toimii, joo.

Tallennettu ajan henkeä, hienoja kuvia. Valokuvakin on nykyään taidetta!

Heh! Makeeta. Minäkin haluan ottaa makeita kuvia. Nämä ovat arkisia muttei kuitenkaan. Hee. Tuli kiva mieli!

Kiva kulttuurikierros keskellä kaupunkia & kaikkien ulottuvilla!!!

Elähdyttävä ja syvää luotaava Helsinki-keskinen valokuvasensaatio, siis aivan universaali!

Olis kiva, kun kuvilla olisi "oikeat" nimet eli hieman elävämpi teksti. Sen perällä voisi tietysti olla sitten kadun, torin ym. paikannimi. Esim. kuva nro 19 "Idylli" tai "Oodi Kauppatorille".

Hauskoja välähdyksiä elävästä elämästä.

Upeita ja mielenkiintoisia kuvia... elävää elämää.

Kerrassaan kliffaa stadia. Toivottavasti tulee lisää vielä! Kiitos.

Arjen juhlaa, kuvan hurmaa.

Juuri sellainen se on!

Dogma-ideologian sovellu näkyi... Ymmärsin kuvia paremmin luettuani paperista, että kaikki se mikä niissä himmentää johtuukin Dogmasta. Kuvat 9 10 11 ja 14 olivat erityisen viehättäviä ja kauneudessaan rauhoittavia. Hyvä idea tämä tällainen arjen kaunistelematon kuvaus!

Det finns fina och roliga bilder! Man ser hur Helsingfors har utvecklat sig i tiden. Tack.

Oudonlainen lähestymistapa.

Alkuperäistä huumoria. Ei mitään liikaa ja siinä se paras. Ulkopuolelta ja silti siinä sisällä ollen. Nauran itselleni.

Valokuvaaja oli loistava. Etenkin (jotain mistä en saanut selvää), tosin taiteellisempaa oli kuvausmetodi kuin itse kuvat.

Hienoja kuvia. Tääkaupunki = huima.

Ihania, aitoja ja rumuudessaan (osa) niin upeita. Kiva että satunnaiselle ohikulkijalle tarjotaan piristystä päivään. Tä,ä on juuri mainio esimerkki onnistuneesta kulttuuripääkaupunkitoiminnasta -> pieniä arjen iloja lähelle ihmisiä.

Erinomaista - peruselämää. Kiitos!

Uskollisuus palkitaan näköjään.

Pari tosi kiehtovaa kuvaa, vaikka kaikki ei tietenkään jaksanut innostaa. Hyvä idea kaiken kaikkiaan.

Hauska idea, onko dogma tullut jäädäkseen.

Suomalaiset ovat lihavia. Valokuva ei valehtele. Kuvat ovat hyviä.

Upeasti tallennettuja arjen hetkiä.

Kuvien harmaus on Helsingin todellisuutta.

Keli kun keli, stadissa pyörii vanhat ämmät, niinhän se on.

Komeet kontrastit.

Hienoja kuvia, varsinkin se jossa mies ja nainen kävelevät kulman takaa.

Kiitos sympaattisista, hauskan paljastavista kuvista.

Springfield.

Hauskoja kuvia: huumoria, elämän valoja ja varjoja. Tästä saa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa.

Kiva nähdä omasta stadista omia arkikuvia! Lisää tällaista!!!

Ihanaa! Tuore juttu!

Tikkametodi ja ilmansuuntakuvat on ehdottoman relevantti menetelmä. Seinällä olevat mustavalkokuvat ovat hurjan pieneltä alueelta Helsingin keskustasta.

Karttasuunnistus ja kuvaaminen eri ilmansuuntiin - loistoidea! Kiehtoo maantieteilijää.

Yllättävää miten paljon ympärilläni tapahtuukaan...

Hyvä luoja kuinka paljon olet ollut paikalla.

Dogma on sääntö siinä missä muutkin, joskin hyvä sellainen.

Hyvät periaatteet ja hymyjä synnyttäviä kuvia! Kiitos!

Kuvat liikkuvat... hienoa!

Olisit myös noudattanut sääntöä: Älä poista objektiivin suojatulppaa.

Heh... Aivan loistavaa taidetta... Aika ja filmi ei oo mennyt hukkaan. Etenkin kuva 16 ja 3 on aivan mainioita. Ja jotkun kun näkyy 2 ihmistä. Toinen niin iloinen ja toinen synkeä.

Kiitos, mukavia kuvia ja ajatuksia herättäviä. Saanhan mainita nrot 13 & 18, niistä pidin erityisesti.

Jänniä kuvakulmia, keskusta hyvin esillä, ripaus kansainvälisyyttäkin - GUT!

Helsinki sellaisena kuin sen näen joka päivä, hyvä.

Dogma rules! Though it was being done in the sixties under different names and forms. Refreshing.

Olipa tämä kivaa: väkisinkin hymyilytti, hauska jatkaa matkaa ja tarkastella ilman kameraakin näkymiä uudesta kulmasta.

Kerrankin oikeita ihmisiä, kiitos.

Tikanheittokuvista upeita maa- ja taivaskuvat.

Hieno idea ja hieno näyttely.

Hienoja kuvia. Kuvaa hyvin arkea. Lähiökuvien maa ja taivaskuvat ovat upeita.

Kuvissa on huumoria. Tuli hyvälle mielelle. Millaisena sitä itsekin mahtaa "mennä touhottaa" kaupungilla?

Kuvat ovat kerrassaan loistavia ja Dogma-Foto -säännöt kauniita.

Ostin elämäni ensimmäisen kameran äskettäin. Inspiroivia.

Oikein nauratti monet kuvat, nami!

Tällaisia me olemme, rehellisiä kuvia. Kosketti!

Siis tältä me näytämme normaalisti.

Toi oli paras missä toi vatsa saapuu kuvaan vasemmalta.

Kerrankin jotain minun mielestäni aitoa. Ehkä.

Tää on jo toka kerta. Kuvat luovat kivan kaupunkifiiliksen.

Kyllä näyttäisi siltä että kameran linssin kohdalle on osunut aika järkeviä ja toimivia sommitteluratkaisuja. Onko se sitten dogmaa?

Småbilderna från olika stadsdelar är härliga.

No johan oli idea.

Hauskoja aiheita, hyvää tilannekomiikkaa, aitoa elämää!

Älä vaan ulkomaille tätä näyttelyä vie, tällaistako junttikansaa me olemme. Rumia kuvia, mutta hyvin otettu.

Lähetäänkin täsä heittää tikaa... erinomaista!

Vähän liikaa valokuvaavia tai videoivia ihmisiä (alkaa toistaa itseään). Kokonaisilma muuten erittäin hyvä, oivaltavaa ja tarkkanäköistä ilmaisua. Kiitos! PS. Tee aiheesta kirja.

Sami Karjalainen Rocks!

Tosi fiksu näyttely - ja vielä ilmainen. Nerokkaita keksintöjä. Kuvaamasi ihmiset on todella esitetty mielenkiintoisesti.

Sä oot kunnon jätkä - tee toistekin tällainen näyttely.

Värikkäitä kuvia arjesta. Mustavalkoisuus pakottaa syventymään, etsimään itse värit.

Hyvä oppitunti harrastelijalle valokuvauksesta.

Typiskt finskt, så här vi ser ut.

Hienoja kuvia, hyviä kontrasteja, esim. nro 35, 36. Yes.

Hyvänmielenkuvia!

Aika tajuttoman hienoista kuvakulmista oli kuvat otettu!

Ovatko suomalaiset todella näin synkkiä? Ei edes kesäinen miljöö ole kirvoittanut hymyjä kuvattavien kasvoille.

I esp. like the ones where the signs interact with the people. Just great!

Hymyhuulilla kuvia katseli, vaikka hetkittäin tuli olo, että ryssissä oltaisi.

Kaupunki eri kontrasteineen ilmentyi upeasti. Ei yhtään ns. huonoa kuvaa ja kokonaisidea on erinomainen.

Kiva, omaperäinen, positiivinen.

Itse en onnistunut samanlaisessa tehtävässä mitenkään tähän näyttelyyn verrattuna.

Olet onnistunut vangitsemaan hauskoja tilanteita.

Thank you for reminding one more time that the life is perfect.

Hauskoja kuvakulmia. Kuvien dokumenttiarvo senkun kasvaa vuosien myötä.

Erittäin hyvä ja hauska näkökulma valokuvaamiseen. Jos asuisi jonkin aikaa ulkomailla, näitä arkisia ihmisiä/kuvia voisi nauttia koti-ikävään ruisleivän tapaan.

Aaaaa YEEAHH! Mies-asiaa!

Hei, näistä tuli lämmin ja lempeä olo!

Tosi kivoja, sääntösi ja tikanheittosi innoittivat minuakin ja tuovat "jujua" valokuvauksen harrastamiseeni!

Tuli hyvälle tuulelle. Nauratti miten tavallinen arki on täynnä huumoria. Ei pystynyt katsomaan ihan totisella naamalla. Hauska!!

Hienoja arjen dokumentteja.

Niinpä. Eipä se arkikaan kovin arkinen ole...

Karttajuttu kuulosti idealta, jonka haluaisin itsekin toteuttaa. Aivan loistava näyttely, kiitos!

Nämähän on elävämpiä kuin Cartier-Bressonin kuvat.

Kävin Lasipalatsissa näyttelyssäsi. Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia, satuin vain kävelemään sisään. Ihastuin suunnattomasti Tääkaupunki -kuviin. On tosi hienoa keksiä joku tehtävä ja toteuttaa kuvausta sen mukaan. Joten päädyin tänne kotisivuillesi ja näyttää tosi hienolta. Kuvaaminen on tosi jees. Olen vasta vasta-alkaja, mutta ei se mitään.

Pidän paljon ottamistasi kuvista ja ideoistasi.

Kaupunkikaruselli | Tääkaupunki