Sami Karjalainen

Tämän esseen tarkoituksena on verrata television urheiluohjelmia ja saippuaoopperoita keskenään. Nämä kaksi tv-genreä saattavat vaikuttaa ensituntumalla hyvin erilaisilta. Ainakin niiden katsojakunta poikkeaa toisistaan olennaisesti. Saippuaoopperoilla ja tv-urheilulla on kuitenkin selviä yhtäläisyyksiä.

Essee rakentuu niin, että esittelen ensiksi saippuaooppera-genren ominaispiirteet. Sen jälkeen teen saman televisiourheilulle. Lopuksi vertaan näitä kahta tv-genreä keskenään: tarkoituksena on kartoittaa niiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.

Saippuaooppera tv-genrenä

Saippuaooppera-nimitys juontaa siitä, että näitä ohjelmia rahoittivat aluksi pesuainetehtaat. Tehtaat halusivat naisille suunnattuja sarjoja, jotta ne voisivat kohdentaa mainontansa. Ensimmäiset saippuaoopperat tehtiin radiolle 1930-luvulla, josta ne myöhemmin levisivät televisioon. (Hobson 1982, s. 26)

"Saippuaooppera" -termiä on käytetty eri tavoin: kaikki eivät esimerkiksi pidä prime time -sarjoja saippuaoopperoina. Saippuaoopperoita Suomessa tutkinut Teija Virta (1996, s. 12) viittaa termillä jatkuviin, ihmissuhteisiin perustuviin sarjoihin. Tunnetuin meillä nähtävä saippuaooppera on Kauniit ja rohkeat, jota käytän esimerkkiohjelmana tässä esseessä.

Jatkuvuudella tarkoitetaan sitä, että saippuasarjan jakso ei muodosta omaa kokonaisuuttaan, vaan tarina etenee jaksosta toiseen. "Ongelmat" eivät ratkea jakson lopussa, niin kuin esimerkiksi tilannekomedioissa, joissa kuljetaan alun tasapainotilasta häiriön kautta uuteen tasapainotilaan.

Saippuaoopperoissa ei siis ole alkua, eikä loppua, on vain loputtoman pitkä keskikohta. Mikäli joku ongelma saadaankin ratkaistua, on selvää, että uudet vaikeudet ovat edessä (Fiske, 1987, s. 182 - 183). Traditionaalisessa romanttisessa elokuvassa hääpari elää elämänsä onnellisena loppuun asti, mutta saippuaoopperahäissä ovat ongelmat jo nähtävissä (Fiske 1987, s. 180 - 181).

Saippuaoopperajaksot päättyvät tyypillisesti "jännittävimmässä kohdassa", juuri kun jokin kriittinen tapahtuma on kesken. Tarkoituksena on tietenkin saada katsoja ruudun ääreen seuraavallakin kerralla.

Saippuaoopperan rakenteeseen kuuluu, että samanaikaisesti esitetään useita erillisiä juonia. Useista saippuaoopperan henkilöhahmoista yksikään ei ole selkeä päähenkilö, vaan heidän rooliensa tärkeys vaihtelee. Monikerroksellisuus laajentaa katsojakuntaa (Fiske, 1987, s. 194 - 195): erilaiset ihmiset löytävät sarjasta itseään kiinnostavia henkilöitä ja juonia. Mikäli joku roolihahmoista ja juonikuluista ei saa katsojilta suosiota, se voidaan poistaa ja tuoda uusi tilalle. Saippuaoopperoissa ei ole tavatonta myöskään se, että jonkun roolihahmon näyttelijä vaihtuu tai että jollakin hahmolla on tilapäisesti toinen näyttelijä.

Saippuaoopperan ominaispiirteisiin kuuluu myös, että vanhoja aiemmin nähtyjä tapahtumia voidaan näyttää uusien lomassa uusintoina.

Saippuaooppera käsittelee erityisesti ihmissuhteita, joista tärkeimpiä ovat perhesuhteet, huipennuksina naimisiinmenot. Usein esitettyjä tapahtumia ovat raskaudet, syntymät, kihlaukset, mutta tavallisia ovat myös erot, kuolemat, onnettomuudet sekä rikokset kuten kidnappaukset.

Tapahtumia on kuitenkin vähän sarjan kestoon nähden. Lähinnä vain puhutaan: suurin osa ohjelmasta on sitä, että roolihahmot käsittelevät omia tunteitaan kertomalla niistä toisilleen tai puhelemalla yksikseen. Tällä tavalla katselija pääsee tutustumaan toisen henkilön ajatuksiin ja voi näin verrata itseään toiseen henkilöön ja rakentaa omaa identiteettiään. Oikeassa elämässä tällaiseen ei juuri ole mahdollisuutta.

Hyvä esimerkki vähistä tapahtumista ja paljosta puheesta on tällä hetkellä (tätä kirjoitettaessa) Kauniissa ja rohkeissa menossa oleva juoni. Taylor on saanut lapsen, jonka isä on Ridge, mutta Ridge luulee, että isä on Thorne. Koska Ridge ei tiennyt, että Taylor oli raskaana hänelle, hän meni naimisiin Brooken kanssa, joka tietää, että Ridge on Taylorin lapsen isä, mutta ei ole sitä hänelle kertonut. Tätä asiaa on käsitelty Kauniissa ja rohkeissa varmaankin jo vuoden ajan. Taylor on purkanut tunteitaan usealle eri ihmiselle: "Ridgen täytyy saada tietää, että hän on lapseni isä." Ridge on puolestaan havainnut, että häneltä salataan jotakin ja kertonut siitä monelle. Taylor on varmaankin kymmeniä kertoja melkein paljastanut Ridgelle salaisuutensa, mutta Brooke on aina tullut väliin tai sitten on ilmaantunut muu este. Kirjoittaessani tätä se vihdoin tapahtui: Taylor kertoi Ridgelle lapsesta. Tapahtumien hitaasta etenemisestä kertoo myös se, että Taylorin raskaus kesti varmaankin tavalliset yhdeksän kuukautta, eli tässä tapauksessa sarja näytti etenevän samaa tahtia todellisen ajan kanssa.

Taylorin raskauden aikana Brooken lapset tosin vanhenivat noin 6 - 7 vuotta. Tämänkaltaiset epäloogisuudet eivät näytä haittaavaan sarjan katsojia. Eikä se että sarjan hahmoille tapahtuu todelliseen elämään verrattuna liian paljon liian lyhyessä ajassa ja tapahtumat ovat epätodellisen dramaattisia. Kauniita ja rohkeita ei ole tarkoitettu arvosteltavaksi realismin kriteereillä. Olennaista ovat vain hahmojen tunteet, jotka ovat ainakin ajoittain tuttuja kaikille meille.

Dallasia tutkineen Ien Angin (1985, s. 34 - 50) mukaan sarja on katsojien mielestä tunnetasolla realistinen, vaikka se ei sosiaalisella tasolla sitä ole. Hän puhuu psykologisesta todellisuudesta ja realistisesta tunnerakenteesta.

Saippuaoopperoissa käsitellään paljon tavallisia asioita, esimerkiksi arjen ongelmia, niin kuin Veijo Hietala (1996, s. 95) on huomauttanut. Sarjassa on käsitelty esimerkiksi kotoa muuttamista, av(i)oliitossa asumista. Tästä näkökulmasta arvioituna saippuaoopperat ovat realistisempia kuin toimintasarjat, joidenka tapahtumat, esimerkiksi poliisien ja roistojen kamppailu ja ammuskelu, eivät kuulu useimpien ihmisten kokemuspiiriin.

Brundsonin (1983, s. 81) mukaan saippuaooppera on rakennettu naisellisiksi ymmärretyille ominaisuuksille: herkkyydelle, havaintokyvylle, intuitiolle ja henkilökohtaisen elämän hallitsevuudelle.

Keskeisimmät henkilöt saippuaoopperoissa ovat naisia, niin nuoria, keski-ikäisiä kuin vanhoja. Monilla heistä on taloudellista valtaa tai he toimivat arvostetuissa ammateissa. Esimerkiksi Kauniiden ja rohkeiden Taylor on psykiatri. Saippuaoopperoiden naispuoliset henkilöt näyttävät muutenkin olevan tasa-arvoisempia miesten kanssa kuin muut television naiset perinteisesti.

Saippuaoopperoiden miehet poikkeavat toimintasarjojen ja muiden miehille suunnattujen lajityyppien miehistä. Saippuaoopperoiden "hyvät" miehet ovat välittäviä, huolehtivia ja verbaalisia (Fiske 1987, s. 186). He toistavat rakkaudenosoituksiaan: "En ole koskaan rakastanut näin paljon." "Meidät on luotu toisillemme." "En välitä omaisuudesta, enkä urasta. Ainoa mikä merkitsee on me ja meidän suhteemme (Fiske 1987, s. 186)". Macho-ominaisuudet ovat tyypillisiä saippuaoopperan roistoille. He ovat päämäärähakuisia, jämäkkiä ja kannattavat voimakkaimman moraalia (Fiske 1987, s. 186).

Saippuaoopperat kuvataan yleensä sisätiloissa. Ulkokohtauksia ei ole tai niitä on hyvin vähän. Kauniit ja rohkeat on ilmeisesti kuvattu yhdessä studiossa. Toinen kuvallisen esittämisen erityispiirre Kauniissa ja rohkeissa on tiiviit lähikuvat. Katsoja pääsee näkemään hahmojen tunteet heidän ilmeistään. Usein katsoja saa ilmeistä uutta informaatiota eli jotain sellaista, mikä ei ole puheissa vielä tullut ilmi.

Kauniit ja rohkeat on tunnetuin ja ensimmäinen Suomessa näytetty varsinainen saippuaooppera. Mikäli saippuaoopperoina pidetään kaikkia jatkuvia, ihmissuhteisiin perustuvia sarjoja, niitä on televisiossa paljon. Esimerkiksi kotimainen Kotikatu täyttää nämä kriteerit. Sillä on paljon muitakin yhtäläisyyksiä Kauniisiin ja rohkeisiin: monikerroksellinen juonirakenne, jaksot päättyvät jännittävimmässä kohdassa, käsitellään perhe-elämän ongelmia, tuntemuksia korostetaan jne. Kotikadussa on saippuaoopperoista poiketen kuitenkin ulkokohtauksia ja muutenkin erilainen kuvailmaisu. Se ei myöskään junnaa samalla tavalla paikoillaan kuin Kauniit ja rohkeat, eikä siinä ole samankaltaisia epäloogisuuksia ja epärealistisuuksia kuin Kauniissa ja rohkeissa. Kotikatua ei yleisesti kutsuta saippuaoopperaksi, vaan draamaohjelmaksi, eikä sen katsomista väheksytä niin kuin Kauniiden ja rohkeiden katsomista.

Urheilu tv-genrenä

Urheilu on yksi televisio-ohjelmiston peruspilareista. Urheiluohjelmia tulee paljon ja jotkut niistä keräävät suuria yleisöjä. Suuret kansainväliset urheilutapahtumat, erityisesti MM-jalkapallo ja muutamat olympialajit, keräävät ruudun ääreen samanaikaisesti valtavia katsojamääriä. MM-jalkapallon loppuottelua katsoo suorana lähetyksenä varmaankin muutamia kymmeniä prosentteja koko maapallon väestöstä.

Jääkiekkoa ei seurata maailmalla laajalti, mutta Suomessa on tällä vuosikymmenellä eletty kiekkohuuman aikaa. Televisio on tässä mukana näyttämällä arviolta sata ottelua yhden kauden aikana. Maajoukkueiden ja sarjajoukkueiden turnauksia on useita ja Suomen oman sarjan lisäksi televisiosta voi nähdä Euroopan liigan ja NHL:n otteluita. Turnausten aikana otteluita lähetetään useita päivässä ja muulloinkin pari viikkoa kohden.

Kirjoitan tässä esseessä yleisesti urheilusta, mutta käytän esimerkkiurheilulajina jääkiekkoa, niin kuin käytin Kauniita ja rohkeita saippuaooppera-genren esimerkkiohjelmana.

Veijo Hietala (1996, s. 109 - 112) on koonnut neljän kohdan listan eri urheilulajeille yhteisistä konventioista, jotka ovat 1) selostaja, 2) keskittyminen voittajiin ja loppuratkaisuihin, 3) yksilökeskeisyys ja 4) ihmiskehon rituaalinen ylistys. Kerron näistä tarkemmin seuraavassa.

Selostajan tehtävänä on kommentoida ruudussa nähtyä ja kertoa kuvan ulkopuolisista tapahtumista. Selostaja kertoo urheilijoiden taustoja: aiemmat menestykset ja tuloskehitys ovat tietoja, joita tarvitaan suorituksen arvioinnissa. Selostajan tärkein tehtävä on kuitenkin luoda tunnelmaa ja dramatisoida tyyliin "tässä on tosi kyseessä ja paineet ovat valtavat" tai "hän parani loukkaantumisestaan poikkeuksellisen nopeasti ja on taas - kuin ihmeen kaupalla - maailman huipulla." Suosituimmat suomalaiset selostajat ovat aina olleet eläytyviä ja isänmaallisia.

Kaikissa urheilulajeissa on olennaista nähdä tärkeät ratkaisut omin silmin. Juoksuissa ja hiihdoissa tämä tarkoittaa voittajan maaliintuloa, jalkapallossa ja jääkiekossa maaleja. Urheilua katsotaan mieluiten suorassa lähetyksessä, kyse on jonkinlaisesta nykyhetken magiasta. Kolmas Veijo Hietalan mainitsemista tv-urheilun konventioista on yksilökeskeisyys. Lähikuvat urheilijoista ovat tv-urheiluestetiikan peruspiirre. Paikan päällä kilpailua tai ottelua seuraava ei pysty näkemään urheilijaa lähikuvissa, niin kuin television katsoja. Lähikuvat korostavat yksilöitä ja heidän persooniaan ja antavat katselijoille samastumisenkohteita. Tämä ei toimi hyvin jääkiekossa, koska kypärät peittävät kasvot. Uskon, että jonain päivänä siirrytään käyttämään läpinäkyviä kypäriä tai luovutaan kypäristä kokonaan, jotta katselijat pääsevät paremmin näkemään pelaajien kasvonpiirteet ja tunnereaktiot.

Urheilukulttuurin perusideologiana voidaan pitää käsitystä ihmiskehosta instrumenttina, joka voidaan trimmata huimiin suorituksiin (Hietala 1996, s. 111). Tähän liittyy neljäs tv-urheilun konventioista, ihmiskehon ylistäminen. Kuvallisia keinoja ovat lievästä alakulmasta kuvaus, jolloin keho näyttää voimakkaalta sekä hidastuskuvat. Veijo Hietala (1996, s. 112) kirjoittaa hidastuskuvista seuraavasti: "Hidastuskuvat mytologisoivat urheilijan, siirtävät hänet ajan ja paikan tuolle puolen unenomaiseen ulottuvuuteen, jossa tämä voi arkitodellisuudesta vapaana leijuen fokusoida itseensä urheilun myyttisiä arvoja."

Margaret Morsen (1983, s. 45) mukaan televisiourheilussa on kyse ottelusta ja näyttelystä (play and display). Miehen vartalo on tv-urheilussa keskeisessä roolissa, jopa niin, että Morse näkee urheilijan ekshibitionistina. Hän on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että urheiluun tuodaan tieteellistä leimaa tilastojen ja kaavioiden kautta.

Urheilun kautta katsoja voi samastua onnistumiseen ja valtaan. Urheilussa ovat sallittua myös monet sellaiset asiat, mitkä muutoin ovat yhteiskunnassa kiellettyjä tai joiden puolesta ei yhteiskunnassa ainakaan näkyvästi liputeta. Urheilussa tärkeää on voittaminen, hinnalla millä hyvänsä. Vilpillisetkin tekoset ovat sallittuja. Esimerkiksi näyttävällä kaatumisella voi jääkiekossa aiheuttaa vastustajalle jäähyn. Mikäli tämä onnistuu, "näyttelijä" saa "neuvokkuudestaan" selälle taputuksia halveksunnan sijasta. Urheilussa on aina voittajia ja häviäjiä, kun yhteiskunnassa yleisesti pyritään tasa-arvoon. Katselijat voivat toteuttaa urheilua katsoessaan sitä puolta itsessään, mikä muutoin on kiellettyä.

Saippuaoopperan ja urheilun yhtäläisyyksiä

Saippuaoopperan ja urheilun vertaaminen keskenään ei ole oma ideani, eikä edes uusi idea. Kirjassaan Ruudun hurma (s. 104-105) Veijo Hietala kertoo kahdesta amerikkalaistutkijasta (mutta jättää kertomatta heidän nimensä ja alkuperäisen lähteen), jotka vuonna 1994 väittivät, että tv-urheilu vastaa miehisessä kulttuurissa naisten saippuaoopperaa. Perustelut olivat seuraavat: 1) Sitä katsovat pääasiassa miehet. 2) Se on jatkuvajuonista. Loppuratkaisut eivät ole lopullisia, vaan aina on uusi "kausi" tulossa. 3) Urheilu panostaa saippuaoopperan tavoin yksilöihin ja näiden tunteisiin, joihin katsojaa houkutetaan samastumaan. 4) Urheilussa kysytään "kuka voittaa?", saippuaoopperoissa "rakastaako x y:tä ja saavatko he toisensa?"

Urheilua on kutsuttu miesten saippuaoopperaksi jo paljon tätä aiemminkin. Tällaista ilmaisua on käytetty mm. Margaret Morsen artikkelissa (1983, s. 52), jossa mainitaan, että urheiluhaastatteluilla ja saippuaoopperoilla on draamallisia yhtäläisyyksiä.

Saippuaoopperoilla ja urheilulla on mielestäni useita muitakin yhtäläisyyksiä kuin mitä edellisissä lähteissä on esitetty. Tulen niihin myöhemmin tässä esseessä.

Sekä saippuaooppera että tv-urheilu ovat tunnepitoista draamaa. Saippuaoopperoissa katsoja samastuu roolihenkilöiden tunteisiin ja urheilussa kilpailijan tunteisiin. Sekä kilpailijat urheilussa että henkilöt saippuaoopperoissa kokevat jatkuvasti pienempiä ilon- ja surunaiheita. Tuntemusten korostaminen ilmenee urheilussa mm. niin, että suorituksen jälkeen kilpailijoita ja valmentajilta kysellään "miltä nyt tuntuu?" tai "millaiset ovat fiilikset?" Saippuaoopperoissa puretaan tunteita samaan tapaan keskustelemalla. Molemmissa lajityypeissä tunteita ilmaistaan myös fyysisesti: urheilijat halailevat toisiaan ja tappelevat keskenään (erityisesti jääkiekossa); saippuaoopperoissa on seksikohtauksia sekä tappeluita.Saippuaoopperan tarina on jatkuvajuoninen ja kestää kauan. Urheilu on samalla tavalla jatkuvajuonista: uusi kilpailukausi tulee aina entisen jälkeen. Molempien lajityyppien piirteisiin kuuluu, että vanhoja, aiemmin nähtyjä tapahtumia voidaan näyttää uusintoina uusien jaksojen lomassa. Mukaan pääsee nopeasti, vaikka ei olisi pitkään aikaan seurannut tapahtumia, koska sekä urheilussa että saippuaoopperassa kerrataan jatkuvasti menneisyyttä ja toistetaan nykyhetken tilannetta.

Urheilussa suurin tavoite on maailmanmestaruus tai olympiavoitto. Saippuaoopperoissa kilpaillaan paitsi taloudellisesta vallasta myös vastakkaisen sukupuolen suosiosta. Tärkein tavoite on päästä naimisiin Sen Oikean kanssa. Molemmissa on kyse kilpailusta, jossa ei anneta armoa. Voitosta taistellaan kaikin mahdollisin keinoin, rehellisesti ja ei aina niin rehellisesti. Saippuaoopperassa sankarittaren eroottinen vetovoima taltuttaa aggressiivisenkin miehen ja urheilussa sankarin ylivertaiset taidot vievät voittoon. Aina on olemassa voittajan lisäksi myös häviäjä: maailman mestareita voi olla vain yksi (kerrallaan) ja vain yksi voi päästä naimisiin Ridgen kanssa (kerrallaan).

Juonittelu on olennainen osa saippuaoopperan hahmojen elämää. Urheilussa sitä vastaavat taktiikka ja strategiat. Nokkeluudella on mahdollista peitota ylivoimainenkin vastustaja.

Saippuaoopperassa yksilöä korostetaan, mutta perhe/suku on myös tärkeä. Urheilussa yksilöä korostetaan, mutta myös joukkue on tärkeä.

Saippuaoopperan roolihahmoista suurin osa on tuttuja vuosien varrelta, uusia tulee vähitellen. Sama pätee urheiluun: suurin osa kilpailijoista on tuttuja vuosien varrelta ja uusia tulee vähitellen. Mikäli joku saippuaoopperan roolihahmoista ei saa riittävästi suosiota, se voidaan poistaa ja tuoda uusi tilalle. Urheilijan menestymättömyys johtaa samoin siihen, että hän ei saa enää paikkaa joukkueesta: hänet siirretään vaihtopenkille tai hänen sopimuksensa jätetään uusimatta. Myös valmentajalle voidaan antaa potkut. Saippuaoopperassa on useita juonikulkuja päällekkäin, niin urheilussakin: samalla jääkiekkokierroksella pelataan useita otteluita. Katsoja voi kiinnittää huomionsa tiettyihin tapahtumiin tai henkilöön saippuaoopperassa, urheilun katsoja saattaa seurata vain oman suosikkijoukkueensa otteita.Urheilutapahtumat sijoittuvat yleensä yhteen tilaan, esimerkiksi stadioniin tai jäähalliin. Saippuaoopperat kuvataan studioissa eli samantapaisessa hyvin rajatussa ympäristössä.

Charlotte Brundson (1983, s. 80) on eritellyt saippuaoopperan ymmärtämiseen vaadittavaa tietämystä ja jakaa sen kolmeen osaan. Katsojalta vaaditaan ensinnäkin genretuntemusta eli ymmärrystä genren perusrakenteesta. Saippuaoopperan kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että katsoja ymmärtää, että kyseessä on jatkuva tarina, jonka kukin jakso päättyy jännittävässä kohdassa (cliff-hanging narrative structure) ja jatkuu seuraavassa jaksossa. Toisekseen katsojalta vaaditaan menneiden juonenkulkujen tuntemusta sekä hahmojen tuntemusta. Seuraamisen kannalta on erityisen tärkeää tietää, ketkä ovat pareja. Kolmanneksi saippuaoopperan katsojalta vaaditaan Brundsonin mukaan sosiaalisen käyttäytymisen koodien ymmärtämistä.

Urheilun seuraamiseen vaadittava tietämys on hyvin samantyyppistä. Jotta katsoja pääsee kunnolla kilpailuun sisälle, hänen täytyy tietää, mitä tarkoitetaan esimerkiksi semifinaalilla tai mikä on eri turnauksien arvojärjestys. Seuraamisen kannalta on hyvä olla selvillä joukkueen tai kilpailijoiden aiemmista otteista. Pelisääntöjen tuntemus on myös olennaista kuten myös urheiluun liittyvien sosiaalisen käyttäytymisen tapojen.

Sekä saippuaooppera että urheilu tarjoavat keskustelunaiheita. Saippuaoopperoista keskustelu on yleisempää naisten ja urheilusta keskustelu miesten kesken. David Morleyn Englannissa tekemän tutkimuksen (1986, s. 155) mukaan miehet eivät puhu keskenään juuri muista tv-ohjelmista kuin urheilusta. Kotimaisen tutkimuksen (Virta, 1996, s. 69 - 71) mukaan Kauniit ja rohkeat tuo yhteisiä kokemuksia ja puheenaiheita: sarjasta puhutaan työpaikoilla ja kaikilla on siitä mielipide.

Saippuaoopperan ja urheilun eroavaisuuksia

Saippuaoopperan ja tv-urheilun katsojakunta eroavat toisistaan. Saippuaoopperaa katsovat pääasiassa naiset ja urheilua pääasiassa miehet. Toki jotkut miehetkin katsovat saippuaoopperaa: mm. maamme tunnetuin Kauniiden ja rohkeat -fani Johannes Virolainen. Eikä voi unohtaa sitä, että naiset katsovat Suomessa enenevässä määrin urheilua. Erityisesti urheilun suurtapahtumat keräävät myös paljon naisia television ääreen. Tästä huolimatta ei liene liioiteltua väittää, että urheilu on miesten lajityyppi. Eikä tehdä suurta vääryyttä, kun saippuaooppera -lajityyppi liitetään naiseen.

Televisio-ohjelmien makuhierarkiassa urheilu on keskivaiheilla ja saippuaooppera pohjimmaisena. Makuhierarkia (Alasuutari, 1991, s. 249) on Suomessa kokonaisuudessaan seuraava: 1) asiaohjelmat, 2) luonto-ohjelmat, 3) tilannekomediat, 4) urheiluohjelmat, 5) dekkarisarjat, 6) toimintasarjat, 7) saippuaoopperat (perhesarjat).Saippuaoopperoiden alhaisen arvostuksen pääsyy on varmaankin se, että se on naisten lajityyppi. Toinen syy vähäiseen arvostukseen on niiden amerikkalaisuus ja kaupallisuus (Virta, 1996, s. 93). Ns. massakulttuurin tuotteiden on Suomessa nähty olevan alhaisimmista kulttuurin tuotteista alhaisimpia.

Saippuaoopperan ja urheilun suurin eroavaisuus on mielestäni niiden nais- ja mieskuvassa. Saippuaoopperan keskeisimmät hahmot ovat naisia, urheilussa keskitytään lähinnä miesten toimiin. Saippuaoopperoissa on jatkuvasti mukana miehiä, tottakai, mutta heidän roolinsa eivät ole yhtä tärkeitä kuin naisten. Sen sijaan urheilijat ovat useimmiten miehiä. Naisten jääkiekkoa ei tule juuri televisiosta, eikä juuri muitakaan naisten joukkuelajeja. Jääkiekossa naisten rooli on esiintyä tanssityttöinä erätauoilla ja pelikatkojen aikana. Urheilukilpailujen tv-estetiikkaan kuuluu myös se, että kamera poimii katsomosta kauniita naisia. Joissakin yksilölajeissa, kuten hiihdossa, naisurheilua näytetään siinä missä miesurheilua, vaikka naisurheilijasta voi tuskin tulla vastaavanlaista myyttistä sankaria kuin miehestä.

Kuten aiemmin mainitsin, saippuaoopperoiden "hyvät" miehet ovat hoivaavia, ymmärtäviä ja tunteistaan puhuvia. Urheilusankarit ovat toisenlaisia: voimakkaita, päämäärähakuisia ja usein ennemminkin tuppisuisia suorittajia kuin verbaalikkoja. Urheilusankarit muistuttavat enemmän saippuasarjojen roistoja kuin hyviä miehiä.

Näyttämällä "hyvät" miehet verbaalisina ja hoivaavina saippuaoopperat muokkaavat kulttuurisia odotuksia miehen ominaisuuksista. Jos Ridge pystyy puhumaan tunteistaan avoimesti, niin naiset vaativat sitä myös omilta miehiltään. Tämänkaltaisia miehiä näkyy jo medioissa enemmänkin: mm. Amorin kaaret -ohjelmassa tavalliset ihmiset, niin miehet kuin naiset, tunnustavat rakkauttaan avoimesti.

Urheiluohjelmien voi nähdä käyvän ideologista taistelua tällaista mieskuvaa vastaan. Urheilun mieskuva on perinteisempi, maskuliinisempi. Myös urheiluohjelmien naiskuva on perinteisempi: naiselle annetaan pienempi rooli kuin miehelle ja nainen on monesti ennemminkin objekti kuin subjekti.

Yhteenveto

Yhtäläisyyksiä

SAIPPUAOOPPERAT	URHEILU
Katsoja samastuu roolihenkilöiden tunteisiin.	Katsoja samastuu kilpailijan tunteisiin.
Tarina on jatkuvajuoninen ja kestää kauan.	Uusi kilpailukausi tulee aina entisen jälkeen.
Kilpaillaan vastakkaisen sukupuolen suosiosta (tai yritykset kilpailevat menestyksestä).	Kilpaillaan voitosta.
Sankarittaren eroottinen vetovoima taltuttaa aggressiivisenkin miehen.	Sankarin ylivertaiset taidot vievät voittoon.
Tärkein tavoite on päästä naimisiin Sen Oikean kanssa.	Tärkein tavoite on maailmanmestaruus tai olympiavoitto.
Juonittelu.	Taktiikka, strategiat.
Yksilöä korostetaan, mutta myös perhe/suku on tärkeä.	Yksilöä korostetaan, mutta myös joukkue on tärkeä.
Suurin osa roolihahmoista on tuttuja vuosien varrelta, uusia tulee vähitellen.	Suurin osa kilpailijoista on tuttuja vuosien varrelta, uusia tulee vähitellen.
Tarjoaa keskustelunaiheita.	Tarjoaa keskustelunaiheita.

Eroavaisuuksia

SAIPPUAOOPPERAT	URHEILU
Naisten lajityyppi.	Miesten lajityyppi.
Alhainen arvostus.	Korkeampi arvostus.
Naiset pääosassa, toimijoina.	Miehet pääosassa, naiset tanssityttöinä.
Miehet hoivaavia ja verbaalisia.	Miehet voimakkaita ja päämäärätietoisia.

Lähdeluettelo

Alasuutari, Pertti (1991) Tv-ohjelmien arvohierarkia katsomustottumuksista kertovien puhetapojen valossa. Teoksessa J. Kytömäki (toim.) Nykyajan sadut. Joukkoviestinnän kertomukset ja vastaanotto, s. 232-285. Gaudeamus & Oy Yleisradio Ab.

Allen, Robert C. (1983) On Reading Soaps: A Semiotic Primer. Teoksessa E. Ann Kaplan (ed.): Regarding Television. Critical Approaches - An Anthology. Los Angeles: The American Film Institute.

Ang, Ien (1985) Watching Dallas. Soap opera and the melodramatic identification. Routledge.

Brundson, Charlotte (1983) Crossroads: Notes on Soap Opera. Teoksessa E. Ann Kaplan (ed.): Regarding Television. Critical Approaches - An Anthology. Los Angeles: The American Film Institute.

Fiske, John (1987) Television Culture. Routledge.

Hietala, Veijo (1996) Ruudun hurma. Johdatus tv-kulttuuriin. Yleisradio, opetuspalvelut

Hobson, Dorothy (1982) Crossroads. The Drama of a Soap Opera. Methuen London Ltd.

Morley, David (1986) Family Television: Cultural power and domestic leisure. Routledge.

Morse, Margaret (1983) Sport on Television: Replay and Display. Teoksessa E. Ann Kaplan (ed.): Regarding Television. Critical Approaches - An Anthology. Los Angeles: The American Film Institute.

Virta, Teija. (1994) Saippuaoopperat ja suomalaiset naiset. Nykykulttuurin tutkimusyksikön julkaisuja 43. Jyväskylän yliopisto.

(Kirjoitin tämän tekstin joskus 1990-luvun loppupuolella jonkun Helsingin yliopiston kurssin harjoitustyönä)